Photo: Julius Jansson

Simpel Session: Sami Miettinen ykkösenä semeihin

Tallinna, 6.2.2010 kirjoittanut Julius Jansson
Sami Miettinen vei ykköspaikan Simpel Sessionin karsinnoissa. Sami lisäksi semifinaaliin matkaa 29 skeittaajaa, joiden joukossa myös koko joukko suomalaisia.

Lauantaisten Simpel Sessionin karsintojen ykköspaikalle skeittasi Sami Miettinen. Kaikenkaikkiaan semeihin pääsi 30 ensimmäistä, joiden joukossa oli myös paljon suomalaisia. Sunnuntaisessa semifinaalissa nähdään esimerkiksi Sami Miettinen, Austen Seaholm, Wille Mäkelä, Harri Puupponen, Eero Anttila, Miika Sandelin, Eniz Fazilov, Madars Apse. Johnny Layton, Mack McKelton ja Chris Pfanner. Ja tietysti vielä moni muukin.

Ehkäpä viikonlopun odotetuinta staraa, Ryan Sheckleriä, ei kuitenkaan skabassa nähty. Sheckler taisi loukata itsensä jotenkin, joten kisaruni jäi vetämättä. Jää nähtäväksi, nähdäänkö Ryan radalla kuitenkin jo huomenna.

Sheckler sai huomiota tosin skeittaamattakin – joutuessaan tämän tästä nuorten tyttöjen ja poikien piirittämäksi.

Skede ja BMX-skabojen lisäksi Saku Suurhalliin oli tuotu kaikenlaista muutakin aktiviteettiä. Tarjolla oli kauppiaiden kojuja, joista sai ostaa vaatteita tai skedekamaa, esillä oli pelikoneita ja kaikenlaista muuta. Esimerkiksi mini-skeittiparkkia muistuttava rata, jonka sai yrittää tasapainoilla läpi Segwayllä.

Huomenna Simpel Session jatkuu finaaleilla. Ehkäpä myös tapahtuman ennakkosuosikit, Sheckler ja Tom Penny nähdään laudalla Saku Suurhallin kisa-areenalla.

Top 30

1. Sami Miettinen FIN
2. Adrien Bulard FRA
3. Austen Seaholm USA
4. Maxim Habanec CZE
5. Tim Zom NED
6. Fabian Verhaeghe BEL
7. Chris Pfanner AUT
8. Wille Mäkelä FIN
9. Max Kruglov RUS
9. Egor Golubev RUS
11.Harri Puupponen FIN
11. Eero Anttila FIN
11. Kris Vile UK
14. Miika Sandelin FIN
15. Toomas Seppänen EST
15. Jeremias Delgado FIN
17. Hugo Liard FRA
17. Mack McKelton GER
19. Eniz Fazliov FIN
19. Ross McGouran UK
21. Dima Dvoynishnikov RUS
22. Kurtis Colamonico USA
23. Misha Poponin RUS
24. Marc Haziza FRA
25. Madars Apse LAT
26. Johnny Layton USA
27. Tony Panici USA
28. Georges Agonkouin FRA
29. Gosha Konishev RUS
30. Hendrik Gross EST
30. Ben Grove UK
30. Honza Minol CZE

Photo: Julius Jansson
site comments powered by Disqus

Uutiset

23. heinä
Elementin eurotiimin Get Busy Living -leffa on nyt katsottavissa netissä.

28. touko
Laminalla menossa Antiz -kisa. Keksi Antizin leffalle nimi (englanniksi) ja voit voittaa Antiz-laudan. Laudat neljälle parhaalle ehdotukselle. Tsekkaa lisää Laminan nettisivulta.

22. touko
Kaupunkilehti Vartissa juttua skeittauksesta. Asiaa muunmuassa pääkaupunkiseudun skedeparkkien tulevaisuudesta. Lue juttu Vartin nettilehdestä.

21. touko
Lauantaina 22.5 Elementin Make It Coun -skabat Micropoliksessa. Mee sinne!

10. touko
YLEn uutisissa kotimaisesta skedeleffatuotannosta. Katso YLE Areenasta.

22. huhti
ExSpo ottaa Jyväskylän Sepänpuiston haltuun skeittauksen ja muun katukultuurin merkeissä. http://www.exspo2010.com/info.html

16. huhti
Tänään skabataan Tahkolla 3 tähden TTR-kisan merkeissä, kun Finnish Open 2010:n karsinnat alkavat. Mukana mm. Roope Tonteri, Peetu Piiroinen ja muit suomalaisia TTR-kisojen sankareita. Lisää kuulumisia kisoista illemmalla.

12. huhti
Sami Luhtanen voitti Volcom Peanut Butter and Rail -jamit Laaxissa. Vaivanpalkaksi Samille riihikuivaa ja lentolippu Mammothille. Hyvä Sami!

07. huhti
Asteella uudet nettisivut. Käy: www.asteskateboards.com

06. huhti
Lamina arpoo Melodicaa! Lähetä nimesi ja osoitteesi otsikolla "Melodica" osoitteeseen nettikauppa@lamina.fi Näin osallistut t-paidan ja hupparin arvontaan. Skaba voimassa 12.4 asti.

Kysely

Harrastatko





Video
Katso video

Digistylesiltä uusi leffa tulossa

Digistyles julkaisee uuden leffan myös tänä syksynä. Sen nimi on "High guality". Katso traileri. Katso video

Artikkeli
Lue lisää

DC avaa "pop up storen" Madridiin

Oletko menossa Madridiin syyskuun aikana? Jos olet, niin voit käydä tsekkaamassa uuden DC:n "pop up storen", josta löytyy vähän erikoisempaa DC-kampetta. Lue lisää

Video
Katso video

At equilibrium – Bulgarian lumilautailuskenen tarina

At equilibrium on kiinnostavalta vaikuttava dokumentti Bulgarian kehittyvästä lumilautailuskenestä. Katso video

Video
Katso video

Uusi lumilautailuleffa ensi talveksi: Hello World

Hello World on yksi alkavan kauden lumilautailuleffoista. Siinä esiintyy muunmuassa Devun Walshin lisäksi myös Eero Niemelä. Katso video

Artikkeli
Lue lisää

EuroGapin paluu – kolmas osa julkaistaan syksyllä

Euro Gap-leffat saavat jatkoa tänä syksynä, kun Euro Gap 3 julkaistaan. Katso tästä leffan traileri ja lue mitä EuroGap 3:n teosta kertoo suuren osan kuvaus- ja editointityöstä tehnyt Jaakko Itäaho. Lue lisää